RSS

2010 on 3DTV:n läpimurtovuosi

17 touko

Mikrobitti lehdessä oli reilu vuosi sitten yllä oleva uutisotsikko. Jälkiviisaina voidaan sanoa että mitään läpimurtoa ei ole vielä tapahtunut kotikatsomoissa. Jälkkärikuittauksilta puolustaa hieman aikaisemmin julkaisemani artikkeli 3DTV viettää välivuotta. Nyt näyttää kuitenkin siltä että odotukset 3DTV:een arkipäiväistymisen suhteen olivat allekirjoittaneenkin osalta turhan optimistisia. Siinä missä Jenkeillä on jo 3 täysipäiväistä 3D-kanavaa, ei meillä ole vielä yhtään. Eurosportin johdon viime vuotisista kommenteista huolimatta täysipäiväiselle versiolle Eurosport 3D:stä ei ole odotettavissa käynnistymistä tänä vuonna. Alla kommentit Eurosport:in Suomen edustukselta:

Tulevista lähetyksistä ei vielä päätöstä ole tehty. Vielä ei myöskään ole tietoa aikataulusta, jolla täysipäiväinen 3D-kanava voitaisiin lanseerata. Ongelma on lähinnä se, että sisältöä ei ole tarjolla kovinkaan paljoa. Eurosport ei itse tuota signaalia kovinkaan monesta tapahtumasta, vaan signaali ostetaan tapahtuman tuottajalta.

Discovery Networksiltä sen sijaan arvioitiin että Discovery 3D kanavan lanseeraus Briteissä tapahtuisi vuodenvaihteessa. Myöhemmin olisi luvassa käynnistys muualla Euroopassa. Normaalisti isoimpien kanavien kohdalla nähdään Puolan julkaisu ennen kuin kanava vihdoin löytää tiensä Pohjolan perukoille.

Myös elokuvasisällön osalta on nähty jonkin verran takaiskuja viime aikoina. At the Mountains of Madness elokuvan piti aloittaa 3D-kuvaukset tässä kuussa Etelä-mantereella, mutta tuotantoyhtiö Universal halusi että Guillermo del Toro muttaa elokuvan lässymmäksi K-13 versioksi. Ohjaaja yrittää nyt saada vietyä projektin 20th Century Fox pajalle, joka on aikaisemmin julkaissut mm. Avatar rainan. Tällä hetkellä teattereissa pyörivä Thor elokuva ei ole kolmiulotteisena kuvattu, vaan jälkikäteen tehty muunnos. Kannattaa siis säästä pari egeä katsomalla elokuva alkuperäisenä 2D-versiona. Ensimmäinen heinäkuuta ensi-iltaan tuleva Transformers:in kolmososa Kuun Pimeä Puoli sen sijaan on 70 prosenttisesti kuvattu 3D:nä. Tilanteet joissa jouduttiin turvautumaan 35mm filmikameroihin olivat mm. sellaiset joissa pöly olisi pistänyt 3D kamerat epäkuntoon, sekä kohtaukset joista piti jälkeenpäin tehdä hidastuksia.

Advertisements
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : Touko 17, 2011 Kategoria/t: 3D

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: